Luonnon hoivaava voima.

Luonnon hoivaava voima.

Tänään 8.9. on valtakunnallinen nuku yö ulkona-päivä.

Tänään Suomen latu ry haastaa ihmisiä yöpymään ulkona, teltassa, riippumatossa, talon terassilla, laavulla tai vaikka kuusen alla. Jokamiehen oikeudet Suomessa on huikeat, voit oikeasti mennä luontoon nukkumaan, kun tiedät vaan minne menet. Retkeily on halpa harrastus, isoja investointeja ei tarvitse tehdä, ja hyviällä varustehankinnoilla ja niiden huollolla menet vuosia!

Me pikkuwelhon kanssa otettiin ennakkoa, ja lähdettiin jo eilen. Uuden kodin lähilaavulle on 1.5km kävelymatka, mutta tällä kertaa retkiseurueemme suuntasi sinne autolla varustemäärän vuoksi. Muutoin kaiken olisi saanutkin ehkä, mutta viikko sitten kävellen kävimme toteamassa että laavulla ei ollut polttopuita, joten nyt ne vietiin mukana. Oli tiedossa että iltaa istutaan pimenevässä illassa ja aamulla ei ole kiire kotiin, joten puita varattiin mukaan reippaammin. Näin tämä noita, pikkuwehlho ja kotakoira lähtivät yöpymään luontoon!

Loppuviimein kun tavarat on kotona tietopaikassa, pakkaamiseen meni 20min, kaupasta vielä viimehetken eväshankinnat ja sinoli retkikeittimeen ja menoksi.

Niin sitä illan aikana leviteltiin laavun nurkkaan peti (koska autolla oltiin liikenteessä myös peti oli normaalia 1.5cm paksuista retkipatjaa luxuksempi.. ), makkaraa ja vaahtokarkkeja paistettiin ja nauraa käkätettiin. Olihan laavulla muitakin, miten mutkatonta on rupatella ihmisten kanssa, joiden nimiä et tiedä, et ammattia, et mitään.. toiset kertoo itsestään enemmän kun toiset mutta niin sitä siinä sovussa rupeteltiin ja naurettiin kommelluksille ja tarinoitiin. On aina yhtä jännittävää kuunnella toisten ihmisten kokemuksia, tarinoita, kommelluksia. Miten paljon ne herättää ajatuksia itsessä, minussa lähinnä halua kokea lisää elämää. Olla enemmän ulkona, pois kotoa neljän seinän sisältä.

Kun kello tuli kymmenen, sammui lähiladun/kuntopolun valot ja tähtitaivas pääsi oikeuksiinsa. Siinä ne tuikkivat, miljoonat pienet pisteet repeilevän pilviverhon takana ja tuli rätisi ja rauhoitti. Jos iltapäivällä töistä lähtiessä oli pikkusen kierroksilla ja päässä suurassi sellanen epäselvä meteli mistä ei saanut kiinni ollenkaan, nyt se surina oli poissa. Tilalla oli hiljaisuus. Parasta tuossa hetkessä on ehkä se että silmän tottuessa pimeään, kännykän katsominenkin tuntuu pahalta. Niinpä hänkin, jonka käteen se kapistus on kasvanut kiinni, luopuu siitä ja tuijottaa taivasta, vastapäätä nauravia kasvoja ja nuotiota kaipaamatta edes puhelintaan.

Illan jo taittuessa yöksi poistui muu porukka laavulta ja jäimme Pikkuwelhon kanssa kahdestaan, tosin, hän oli nukahtanut jo pari tuntia sitten. Laavussa oli vihreä makuupussimytty joka tuhisi tyytyväisenä.

Lammen ranta hiljeni ja istuin pimeässä yksin. Katselin taivasta, lisäsin puuta nuotioon ja mietin miten ihmisen on toisinaan hyvä olla ylipäätään pois kotoa, mutta vielä luonnossa. Luonnossa missä kaikki on täydellisesti. Kaikki on siinä. Niin moni asia jää pois tehtävälistalta, koska olet keskellä luontoa ja voit tehdä vaan sitä mitä sinulla on mukana (mieti siis tarkkaan mitä otat mukaasi!). Minulla oli mukana kirja joka on odottanut lukemistaan vuosia, enpä saanut sitä avattua.. istuin vain, ja nautin siitä että olen tässä. Tunsin miten luonto hoivasi minua, niitä syviäkin haavoja joita vuosien aikana olen saanut. Kuinka tunsin kertakaikkisesti että verenpaineeni laskee, ja nuotiota tuijottaessa asiat päässäni asettuivat oikeisiin mittasuhteisiin ja tunsin oloni rennon raskaaksi.

Lisäilin puita, kasvatin pikkuhiljaa nuotiota komeammaksi, olihan halkoja hyvä määrä mukana.

Väsy alkoi painaa silmissä, ja repiä leukapielissä. Vaihdoin merinovillakerraston ylleni, pipo päähän, villasukat jalkaan ja hanskat lähelle patjan viereen. Jos vaikka tarvisin.Kömmin makuupussiin ja vedin vetoketjun kiinni. Siinä vielä pikkuwelhon viereen köllähtäessä kokeilin että sen nenänpää ei ole jäässä, että makuupusissa on lämmin ja hyvä olla. Näin kuinka nuotion loimotus heijastui isoihin kelohirsiin ja viimein nukahdin.

Aamulla sade rapisteli laavun kattoa. Hymyilytti heti havahtuessa. Pikkuwelho ilmoitti nousevansa jo, katsoin kelloa, se oli 7.03. Totesin että nouse vaan, älä mene kauas, minä vielä pötkötän.

Seuraava havahdus oli kun minulle ilmoitettiin että kello on aika paljon. Noh, olihan se. Kymmeen! Olin nukkunut melkoiset yöunet. Pikkuwelho esitteli mitä oli aamun aikana saanut aikaisesi. Hienosti oli puukon käsittelyä harjoiteltu ja vuoleskeltu kepistä kokonaan kuori pois ja se oli hohtavan vaalea.

Oikeastaan aamu, ja koko päivä meni pötkötellessä, viimeinkin avasin sen kirjan ja luin sitäkin jokusen sivun. Pötköttelin lisää, sytytin nuotion, seurasin jälleen tulta ja savua, nyt enemmänkin savua, tulet pidettiin kohtuu pieninä ja unohdettiin lisäillä puita.

Laavulle tuli pieni ryhmä läheltä, tunnistin heidät ja kysyivät saako tulla makkaraa paistamaan. Mikä onni että meillä oli nuotio, koska ei heilläkään ollut puita, ajatus oli että onhan täällä. Niin siinä jaettiin nuotio ja hymyilin kun näin miten tämäkin ryhmä nautti olla  täällä, metsässä, nuotiolla.

Päivä alkoi taittua jo iltapäivään, pikkuwelho kokkasi lounas/päivällisen trangialla ja tiskasikin vielä. Aikamoinen.

Siinä jo autoa pakkailtiin kun tuli vielä yksi porukka joka kysyi ”mahtuuko” – minua hymyilytti. Mitä mahtuuko? Mahtuuko metsään? Mahtuuko luontoon? Mahtuuko samalle nuotiolle? Voiko siihen vastata että ei mahdu mene pois. No ei voi!
Luonnossa on joku käsittämätön voima, että suupielet kohoaa tahtomattaankin ja ihmisillä on hyvä tahto. Autetaan tarvittaessa. Eli tottakai mahtui.. sitäpaitsi, mehän oltiin lähdössä jo. Ehkä se olikin sellainen kohteliaisuuskysymys koska eihän siihen ole kuin yksi vastaus.
Ei ollut muuten puita heilläkään, onneksi meiltä jäi pari klapia. Tässä olisi vinkki sinne kunnille; syksy (mielestäni) retkeilyn parasta aikaa, nyt klapeja laavuille!

Auto pakattiin ja sen nokka käännettiin kotiin. Voi miten oli hyvä olla. Loppuviimein nuku yö ulkona – venähti 20 tuntiin. Nukuttiin siitä osa, mutta paljon muutakin puuhattiin. Paras tapa viettää vapaapäivä.

Koska olet itse viimeksi harjannut hampaat ulkona, hörpännyt vettä kuksasta ja purskutellut, sylkenyt ihan vaan siihen, jalkoihisi?
Koska olet itse viimeksi istunut pimenevässä illassa nuotiolla ja kömpinyt makuupussiin nukkumaan?
Koska olet itse viimeksi mennyt nukkumaan ilman että katsot viimeisenä puhelinta?

Aamulla havahduin kun googlettelin merinokerrastoa pikkuwelhollekin, ja uutta makuupussia itsellen. Okei, pikkuwelho tarvii kerrastonsa mutta mulla on jo 4 makuupussia, pari retkikeitintä, muutama pieni rinkka ja aikamoinen määrä retkitarvikkeita. Tarvisinko vielä.. jaa jaa, voishan sitä jos hyvän löytäis tarjouksesta.

Tänään mie sanon (taas), mene ulos. Luontossa on käsittämätöntä voimaa joka hoivaa meitä kaikkia.
Jos et uskalla yksin, ota ystävä mukaan. Jos tuntuu että ei nyt ole tarvikkeita, niin soitappa, laita sähköpostia tai whatsuppia. Multa voi löytyä vuokralle vaikka ja mitä.

Luonnon voimaa ja hoivaa, vuoden jokaisena päivänä, tarjolla meille jokaiselle hyvin edukkaasti Suomessa.

2018-09-08T17:31:05+00:00 lauantai 08.09.2018|