Minä 2018-04-04T22:40:20+00:00

Minä se oon, Piia!

Pohjois-Karjalan vaarojen välistä ja Lapin suomaiseman ja tuntureiden kupeesta on geenini poimittu. Tunturin kyljestä, siitä pienen suon laidalta, hirsimökistä olen maailmalle ponnistanut.

Luontoa kunnioittava, metsää rakastava, eläimistä huolehtiva – sellainen minä olen.
Ihmisen hyvinvointi on sydämeni asia, hupsu humanisti sanoi joku kerran.
Kun ihminen voi hyvin, myös moninaiset yhteisöt lähellämme voivat paremmin.

Luontoon mennessäni levottominkin mieleni sopukka tyyntyy, hengitys tasaantuu ja syke laskee. Verenpaineen kohina lakkaa korvissani ja on lähes liikuttavan rauhallinen olla. Asiat asettuvat paikoilleen ja oikeisiin mittasuhteisiin. Seurasta riippuen, toisinaan naurattaa niin että järvellä kaikuu, metsä ottaa naurun vastaan tai nuotion rätinä peittyy sen alle.
Nauruni kuuluu kaivolta kotiin, näin mummoni joskus sanoi.

Oman ammattitaitoni kehittäminen, opiskelu,  itsensä ja muiden ymmärtämisen syvyys on vienyt minut mukanaan. Itsensä katsominen on parasta oppia mitä olen läpi käynyt. Mikä minä olen, kuka minä olen, mitkä ovat minun arvoni ja millainen oli minun maailmani eilen, ja millainen se on tänään. Mikä on minun intohimoni, mitä minä haluan työkseni tehdä. Nyt tiedän sen. Se on tänään tässä.

Tämän saman polun alulle, haluan Sinutkin saatella.
Voimaan paremmin, siinä lähtöpaikalla missä juuri nyt seisot.
Saan sinut voimaan paremmin viemällä sinut luontoon, järvelle, jokimaisemaan, puistoon, takka- tai nuotiotulen äärelle.
Vien sinut nautiskelemaan rauhallisesti sammalikosta, saamaan hien pintaan ja haastamaan itsesi tai leppoisasti opettelemaan uutta taitoa ulkona.
Vien sinut kuuntelemaan noitarumpua tai äänimaljaa, joka irrottaa mielen ankkurit ja voit kokea jotain uutta.
Saatanpa tulla pellavamekossani, punainen tukka toisinaan hapsollaan, teidän tilaisuutenne viimeiseksi puhujaksi, puhumaan siitä miten yhteisönne hyvinvointia voi lisätä pienin muutoksin, ja tietysti lisäämään yksilöiden voimavaroja ja iloa.

Tälläinen minä olen.

Piia Rajala
Nykälännoita
3Dream™-valmentaja
Ratkaisukeskeinen hyvinvointivalmentaja
Rentoutusohjaaja
Luonto-ohjaaja