Väsyttää, kiukuttaa, kello on pakko torkuttaa. Illalla ei uni tule, ja aamulla se ei loppua taho.
Yöllä heräilen useamman kerran, vilkasen kelloa ja ajatus harhailee lapsen koulussa, veroilmoituksessa, auton imuroinnissa ja kevätsiivuksessa. Miksi ihminen ei tajua yöllä nukkua, ku levätä pitäis.
-Uneton Tampereella

Kuulostaako tutulta?

Tuo teksti on erään asiakkani kirjoitus 200km päästä. Näköjään samat haasteet ympäri maan, ja pallon.

Uni, tuo pirskatin tärkeä vaihe vuorokaudessa. Miksi se on välillä nii vaikeaa saada toimimaan.
Eipä se sitä tahtoa paljon kysele, ja mitä enemmän sitä pakottaa, sitä kauemmaksi se karkaa.

Kellojen siirtäminen kesäaikaan aiheutti monelle kiukkua ja hampaiden kiristelyä. Itselläni kesti 6 aamua päästä normaaliin rytmiini, missä herään joka aamu klo 7.15, eli 30min ennen kellonsoittoa. Oikeastaan vielä vuosi sitten olin armottoman aamu-uninen ja olisin voinut allekirjoittaa Tampereen unettoman kirjoituksen. Monestihan suutarin lapsella ei ole kenkiä, ja muita tulee autettua, toisten ongelmia ratkastua mutta ite ei tajua miten lähellä apu onkaan. Omien korvien välissä.

Mie kerron teille salaisuuden; siellä korvienvälissä on aivot. Aikuisella naisella aivot painaa n.1200g ja miehellä 1400g. Aivoissa on abaut 80% harmaata mössöä jota kutsutaan aivokudokseksi. Tuo harmaa mössö sisältää erilaisia soluja kuten neuroneita ja gliasoluja (älä kysy, en miekää kaikkea tiiä..). Siellä kuupan sisällä onmm. isoaivot, pikkuaivot, keskiaivot, ja kamalasti hermoja ja kaikennäköstä hässäkkää. Ihmisaivot on eläinkunnan suurimmat ja monimutkasimmat kamppeet. Eikö kuulostakki melkoselta?

Sitte se itse salaisuus; vaikka aivot on noin monimutkaset ja hienot kamppeet, ne on ihan hiivatin tyhmät. Ne oikeasti uskoo sen mitä niille kerrotaan. Aivot ei siis erota mikä on oikeasti koettua ja mikä sinne syötetään tietoisella ajatuksella. Ne aidosti kokee sen mitä niille kerrotaan. Kun koulusta tulee lappu että oppilailta on löydetty täitä, raavitko automaattisesti omaa päätä? Tai kun astut hammaslääkärin ovista sisään, tulee tuo tuoksu nenään ja rupeaa mahassa muljumaan norsulauma? Oikeastihan mitään ei ole vielä tapahtunut, mutta koska sen pienen hetken meidän aivot uskoo että tämä tapahtuu juuri nyt – saamme fyysisiä tuntemuksia. Vaikka luultavasti sinulla ei ole täitä, eikä se hammaslääkärikään sinua tietentahtoen satuta.

Tämä aivan sama toimii unen kanssa. Kun heräät, aivot muistaa että noniin, tässä sitä pyöritään hereillä eikä kannata edes ajatella nukkuvansa. Niillä on siitä kokemus. Näin on tapahtunut ennenkin.

Miten siis saisit aivot uskomaan, että nyt sammuta tuo hyrrä mikä siellä pyörii ja ala lepäämään?

Vastaus on niinkin yksinkertainen alat vaan kertoa aivoille että oot muuten tosi väsyny. Kuulostaa tosi yksinkertaselta ja urpoltakin. Käytän tätä itse, herään yöllä, ensimmäinen ajatus on että olen täysin pirteä ja olisi ihan hyvä idea lähteä sitä autoa imuroimaan. Sen sijaan keskityn kahteen asiaan.

Ensimmäinen on oman hengitkseni. Hengitän omaan rauhalliseen tahtiini ja kuulostelen miltä se tuntuu ku ilma kulkee sisään, ja ulos, sisään ja ulos. Miltä tuntuu nenässä, miltä tuntuu nielussa, miltä tuntuu kun vatsa kohoaa ja laskee.

Toisena, alan uskotella aivoilleni että voi että olen väsynyt. Kylläpä ramaseeki, ja pakko pistää silmät kiinni. Peitto tuntuu niin hyvältä ja tyynynki sain just parhaalla mahdollisella tavalla. Väsyttää aivan kamalasti ja tuntuu ihanalta oikein luvan kanssa alkaa nukkumaan. Yleensä havahdun seuraavan kerran silloin 7.15, kun herään 30min ennen kelloni soittoa.

Miltäs tuntuis, nukkua kunnon yöunet ja herätä virkeänä? Kokeile, mikä on pahinta mikä voi tapahtua?

-Piia